2. kausi Aloitus
10.10.2018
Terve!
Nyt siis metsämies on harkinnan edessä. Jatkaakko hirvenmetsästystä kotiseurassa, vai keskittyäkkö kokonaan haulikkoseuran toimintaan ja ammuskella siellä paitsi haulikolla, myös muilla pyssyillä.
Vaan miten se kotiseutu vetääkään puoleensa... Hyvät siteet paitsi sukulaisten, myös metsästysseuran kanssa. Pakko kai se on. No ei muuta kuin vastaten seuran kyselyyn, että josko maksetaan seuramaksu ja vielä pikkuinen lisä kun liitytään hirviporukkaan.
Metsien Kuningas siis ilmoittautui sähköpostilla myös sinne hirviseurueeseen. Vaan mitäpä mitä. Ei mitään vahvistusta vastineeksi. Ilmoittautumisaikakin alkoi käydä vähiin, joten pikaisesti maksu (joka ei todellakaan ole iso) seuran tilille ja odottelemaan. No vieläkään ei sen kummenpaa tietoa tullut, joten yhteyttä metsästyksen johtajaan ja kertomaan, että makselin maksun ajoissa ja täten ilmoittauduin hirviporukkaan mukaan.
Viime vuonnahan meitä oli hirvestämässä reilu parikymmentä ihmistä. Nyt pikkaisen väheni 18 lähti tänä syksynä metsälle.
Kas vain, serkkunikin, samalta kylältä kotoisin, on näemmä porukassa mukana. Hyvä, voidaan kaksin kulkea tuo reilu 400km matka mettästysmaille.
Koittaa viimein 13.10 viikonloppu ja päästään vihdoin tositoimiin hirvestyksen suhteen. Siis ajoneuvon suunta Pohjois-Karjalaan. Metsien Kuningas olikin 10.10 töissä Lappeenrannassa, joten jo matkan varrella. Eiku aamulla tavarat ja pyssyt autoon ja töihin Lappeenrantaan, jonka jälkeen suunta Jojensuuta kohden.
Aikas hienolta näyttää ruska vuonna 2018! Matkalla Lappeenrantaa.
Lappeenrannassa konsultoimani firman päällikkö tuumasi, että kun siellä matkalla on kiertotie, niin menee hänen syntymäkuntansa kautta. käyppä siinä tien varren K-marketissa, oikea kyläkauppa. No eihän matkalainen muuta tietenkään voinut, kuin pysähtyä siinä ja käydä katselemassa miltä Karjalainen kyläkauppa nykypäivänä näyttää.
Ja hyvältä näytti. Ostelin ruokatarvikkeita viikonloppua varten. Erityisesti tykkäsin karjalanpiirakoista, joita oli pussissa tarjouksessa - eilisiä - todennäköisesti tulisi aika nopeasti nautiskeltua. Kuten sitten tulikin :)
No siitä sitten jatkettiin Joensuuta kohden, jossa lisäostokset kaupalta, kun ajalttelin, ettei ennätä kotikuntaan ennen kauppojen sulkuaikaa. Ja oikeassa olinkin, olin kylillä just ennen 21. Kävipä niin, että 7 km ennen pitäjän keskustaa näin jotain tiellä ja hidastin. Kuinka ollakaan: hirvilehmä vasan kanssa ylitti tien. Myöhemmin kuulin, että niillä paikkeilla oon kohtuullisen yleistä nähdä hirviä. Ja hei - koska minulla on kännykässä riista.fi -palvelu, niin ilmoitin havainnosta sinne. Voilá.
Vaan sittenpä illalla mummon kämpille ja autosta tavaroiden purku. Ja kyllähän sitä tavaraa olikin, kun ollaan koko syksyksi tulossa metsälle. Mummon maja on vapaana, kun hän itse on jo hoitokodissa, mutta vielä osakehuoneisto on "elossa" elikkä käytännössä suvun käytössä.
Nonnii, täällä ollaan metsästysmailla. Nyt vaan harkitaan miten saisi saalista. Nyt on keskiviikko ja lauantaina alkaa hirvestys.

Kommentit
Lähetä kommentti