Metsästäjän koe

Jo valkeni 18.9.2017
Koko viikonloppu oli lueskeltu netistä metsästyslainsäädäntöä, tunnistelu elukoita ja ihmetelty miten joku voi muistaa milloin alkaa harmaasorsan tahi tavin metsästys kussakun maakunnassa.

No onneksi netissä oli paljon materiaalia ja harjoitustehtäviä sai tahkota aina uudelleen. Oli muuten huimasti samoja kysymyksiä kuin itse kokeessa. Ja aika lailla samoja kuviakin.
Ai miks en lukenu kirjaa, vaan netistä selailin?
Syy on nopeus. Päätin ihan yht'äkkiä syyskuun alkupuolella että meitsi lähtee tänä vuonna hirvimettälle. Sitten tietysti miettimään, että mitä tarvitaan, no:

  • Pyssy ja panokset, check
  • Metsästysseuraan liittyminen, check
  • Metsästyskortti - hankittava
  • Riistamaksu - maksettava
  • Hirvimerkki - ammuttava
Läheltäpä löytyi se metsästyskokeen suorituspaikka, Lahdesta. Mutta siihen hätään ei oikein ollut mahdollisuuksia ostaa kirjaa, jonka olisivat postissa toimittaneet. Vaan piti ostaa netistä verkko-opas. 25 egee.
Maanataina siis koe ja opas hankittiin edellisen viikon torstaina 😀

Koetilaisuuteen en tietenkään huomannut ottaa kynä messiin. Vaan eipä hätää, metsäläiset tiedetään höveliksi porukaksi, niinpä kynänlainaa kyselemään ja heti ensmäinen tärppäsi.

Olikohan kysymykset liian helppoja?
Palautin ekana paperin, oisko mennyt reilu vartti.
Sitten reipas tunti odottelua niin että kaikkien kokeet tarkastuksen jälkeen palautetaan samaan aikaan. Noo, siinähän se vierähti aika Wellamo-opiston käytävässä seisoskellessa ja istuskellessa. Ja tietenkin aatostenvaihdossa muiden kokeeseen osallistuneiden kanssa.

7 väärin !

Mitämitä?
No sillä pääsee kuitenkin läpi, eihän tuossa mitään. Vain pari kysymystä arvasin, niistäkin toisen oikein. Muutaman siis "tiesin väärin".

No ihan jees:
  • Metsästäjän koe, check
Seuraavaksi sitten ampumaan hirvimerkkiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hirven paloittelu

2. kausi ensimmäinen nylky