2. kausi ensimmäinen nylky
Sunnuntai 14.10.
Koskapa oli niin, että viikolle oli luvattu +10 asteen säätä, piti hirvi paloitella samana viikonloppuna kuin oli kaato, jotta lihat ei pääse pilaantumaan.
Siispä ei kun Metsien Kuningaskin vaan puukkoa käteen ja nylkemään.
Muutaman kerran piti puukkoa teroitella ennenkuin hirvestä oli lihat luista eroteltu. Terävä puukko on tässäkin huomattavasti tehokkaampi kuin tylsä.
Tylsää tämä touhu, ei ole, saa toteuttaa metsämiehen vaistojansa.
Koko hirvi aina punnitaan.
Tämä vasa painoi luineen suurinpiirtein 80 kiloa.
Se jaettiin yhdeksään osaan, joten hyvät paistit ja sopat siitä sai, muttei pakkanen kovasti täyttynyt.
Iltapäivällä vielä mettään kytikselle, mutta tällä kertaa ei hirvi kaatunut. Yksi emä tuli passipaikoille, muttei sitä ammuttu, kun arveltiin, että sillä on vasa jossain tallessa, vaikkei matkassa ollutkaan.
Saipahan koirat juoksennella hirvien perässä. Hyvää harjoitusta.

Kommentit
Lähetä kommentti