Valmistautuminen ensimmäiselle hirvimettälle

Siis nyt on käyty metsästäjänkokeessa menestyksekkäästi, ammuttu karhumerkki (tarkempi kuin hirvimerkki) ja saatu metsästysoikeus hirvelle. Ja seurassa ilmottauduttu hirviporukkaan.

Siispä vielä asusteet hankittava.
Mettästystä varten sopivat asusteet hankittiinkin jo viime vuoden fasaanimetsästystä varten (johon yksi tuttu toimitusjohtaja kutsui), mutta ne punaiset vielä tarvitaan.

No ei miithän, Kärkkäisellä (tavarataloketju) on sikapäivät ja sieltä saapi silloin halvalla hyvää. Sinne siis.

Ja paljonhan tuolla valinnanvaraa olikin. Lopulta päädyin asianmukaiseen liiviin. Pipo minulla jo oli aiemmista hankinnoista.

No eikun sitten hirvireissulle.
Siis jo pari päivää ennen  metätyksen alkua (14.10) Pohjois-Karjalaan synnyinseudulle. Sehän on niin ettei hirviporukkaan pääse, ellei ole maata. Ja täällä sitä löytyy.

Matkalla tuli mieleen että nyt ois varsin ironista joutua hirvikolariin ja siitä sitten kotiin sähkötinkin että jos satun nyt kuolemaan hirvikolarissa niin laittakaatten hautakiveen:
kuoli hirvikolarissa matkalla hirvenmetsästykseen 😃

Metsien kuningas siis mökkiä lämmittämään ja valmentautumaan ensimmäiseen hirvestysreissuun.
Sen verran jänskättää että noinko sitä pääsee ajomieheksi, vai passiin pyssyn kanssa.

Radiopuhelin pitää olla omasta takaa ja tämä metsämies sellaisen "ryösti" isältään. Kuulemma ihan soiva peli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hirven paloittelu

Metsästäjän koe

2. kausi ensimmäinen nylky