Emää, vasaa ja vähän sonniakin
Viikonloppu valkeni.
Metsien kuningas pähkäilemään, että lähteäkö matkaan hirvestysalueelle, vai jäädäkö kotosalle.
Lauantaina oli määrä olla peijaiset ja sunnuntaina joko jahti tai hirven siivutus, riippuen siitä saiko metsästäjät viikolla saalista.
Ja saivathan nuo, naaras oli kaadettu.
Siis viikonloppuna oli tiedossa peijaiset ja paloittelu, ei varmuutta ennätetäänkö metsälle ensinkään.
Metsien kuningas päätti skippata tämän viikonlopun. Kotipuolessa on amatööriurheiluseuran pokeri-ilta.
Siispä pokeriin ja sieltä tuli kolmossija.
Otin tuon kuvan ja ihmettelin: mitä mitä ?
Miksi sumea?
Takakameran lasi rikki !
Eikä ole edes pahasti missään tippunut.
No, rapsin säröt huit hittoon, vain todetakseni että linssisuojus oli osa optiikkaa, nyt ei tarkenna kunnolla.
Ou nou. Katselemaan uutta puhelinta. Sitten katselemaan netistä saisko tuohon kuitenkin vaihdettua linssin. SAA !
Tilaamaan uusi linssi Aliexpressiltä. Ja samalla hirvestyksen UHF-puhelimeen uusi korvakuuloke (jossa myös mikki). Yhteensä alle 10 euroa postikuluineen. Ei tosin ennätä vielä ens viikonlopuksi, mutta tulossa.
Hirviporukka oli kuin olikin päässyt metsästämään.
Koira haukkui ensin emän ja vasan liikkeelle. Ja meillähän siis on enää ainoastaan yksi vasalupa.
Tuli ilmoitus passimiehille, että emä ja vasa tulossa kohti.
Mutta koira olikin tehnyt vaihdon ja passimiesten eteen ilmestyi iso sarvipää. Kymmenpiikkinen. Tai siis lautanenhan noilla majesteettisilla hirvillä jo on.
Onneksi ei ollu liipasinherkkää porukkaa. Hirvi seisahtui passimiehestä 20m. Kännykkää kaivamaan jotta oisi saanut kuvan, mutta ennätti sarvipää jo jatkaa matkaa.
Joten ens viikonlopulle jää metsien kuninkaalle vielä vasa metsästettäväksi.

Kommentit
Lähetä kommentti