2. kausi, toinen viikko ja kaato

19.10.

Nytpä metsästäjät metsään. Hirviä kuului olevan mettät täynnä.
3 koiraa päästettiin matkaan eri puolilla metsästysaluetta. Melko varmasti tänään pamahtaa.

Itse olin passissa paikassa, jossa viime vuonna emä tuli hollille, mutta kun sillä oli vasa mukana, niin eihän emää silloin tietenkään voi ampua. Vasaa ei Metsien Kuningas tuolloin nähnyt, mutta viereisen passipaikan kaveri sitä pääsi ampumaan.

Haukkua kuuluu. Kuulostaa olevan lähellä, mutta kun katsoo kännykkäohjelmasta missä se koira haukkuu, niin metsän läpi siihen paikkaan on lähes kilometri. Hyvähaukkuinen hauveli siis liikenteessä.

Toinen koira haukahtelee lähellä. Ihan erilainen haukku, lienee jäniskoira. Ja kohtapa naapurin ajokoira ilmaantuu näkösälle ja metsästäjästä välittämättä nuuhkii maata ja jatkaa jäniksen jälellä.
Jos joku sanoo, että hirvenmettästäjät ampuu kaikkea liikkuvaa, niin tässä osoitus, ettei tuo enää päde - ajokoira sai jatkaa matkaa rusakon perässä. Kohta se tosin kadotti jäljen ja taisi palata kotiinsa.

Kännykkäohjelmasa näki, että koiran omistaja hiipi hirven haukun lähelle ja hetken katseltuaan vasa ilmaantui näkyviin. Pam - paukahti neljäviitoisesta ja vasa se tipahti niille sijoilleen.
Radiopuhelimista kuului, että vasa ammuttu. Kohta toinen laukaus ja sitten olikin koko porukan määrä mennä kaadon luokse.

Itse ajattelin, jotta kun viime viikonloppuna tuli eksittyä metsän läpi kulkiessa, niin nyt karttaohjelmaa kokeiltuani ja opittuani sitä käyttämään, voisi sitä kokeilla löytää metsän läpi kaatopaikalle. Eikun siis ase kaverin autoon ja itse suunnistamaan vaarojen rinteille kaatoa kohti.


Hirmu hengästys kulkiessa vaaran rinnettä ylös ja alas.
Kaatopaikka löytyi ja kaatoryyppy otettiin :)

Metsien kuningas meni loppuporukkaa vastaan, joka toi paikalle kelkan, millä hirven vasan saa hilattua ryteikön läpi tiellä odottavalle autolle.


Nyt on siis kaksi vasaa kaadettu, ei huono alku ollenkaan metsäseurueelta.

Nylky tuvalla ja  vasa roikkumaan. Sitten odottamaan huomista metsästyspäivää.
Täytyy sanoa, että nyt kun "ammatti"nylkijöitä ei ollut paikalla niin amatöörit nylki vasan. Sen kyllä jälestä vähän huomasi, ei onnistunut takajalankaan katkaisu kuten edelliskerralla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hirven paloittelu

Metsästäjän koe

2. kausi ensimmäinen nylky