2.kausi, 2. viikko, lauantai

20.10.


Lauantai sitten avautuikin melkoisen huuruisena.
Eipä sitten muuta kun raappaamaan ikkunat puhtaiksi ja kohti metsästysmajan viileänkosteaa ilmaa.

Tänään on siis tiedossa ainakin hirven paloittelua ja varmaan myös metsässä samoilua, koska näin isolla porukalla vasan paloittelu käy kuin tanssi. Ja sitähän myös mettämiehet osataan, itsekin joskus käynyt jopa tanssikursseilla, joten polkka se käypi !

Passipaikat jaettiin taas arpomalla ja Metsien Kuninkaalle osui lavapassi. edelliset olikin ihan maapassipaikkoja.



Siinä sitä odoteltiin ja teen juonnin perästä taas odoteltiin. Ja tulihan se ajo. Koira meni kartasta katsoen aika edestä, mutta sakeasta metsästä ei sitä kuitenkaan nähnyt eikä kuulunut.

Sen sijaan kohta kuului laukaus, joten arvattiin että hirvi on maassa. Vielä ei näillä metsillä kukaan ole ohi ampunut.
Kohtapa sitä radiopuhelimiin kantautui uutinen, että yksvuotinen sonni on metsästetty ja makailee maassa, tulkaapa tänne.


Siinä se sonni on tullut tiensä päähän. Olisihan tuo saanut vielä hengittääkin, mutta liiat hirvet aiheuttaa Suomessa vuosittain runsaasti kolareita.

Hirvionnettomuuksien määrä on laskenut 2000-luvun alusta, jolloin sattui noin 3 000 hirvionnettomuutta vuodessa. Vuoden 2016 aikana Suomen teillä sattui 1881 hirvionnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli kolme ihmistä ja loukkaantui 144. Liikenneviraston arvion mukaan hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat viime vuonna 64 miljoonaa euroa.

Joten kyllä tuota riistakantaa on hyvä jonkin verran verottaa. Ja näillä seuduilla niitä hirviä on, vaikka toki on susiakin, jotka niitä ravinnokseen käyttävät. Meitinkin mökiltä 5 kilometrin päässä oli ensilumien tultua laskettu 7 suden lauma vasan raadon ympärillä.


Tällä kertaa hirveä ei raahattu pulkalla mettiä pitkin, vaan otettiin naapurin isännän Zetori ja silläpä tämä sarvipää saatiin tien varrella odottavalle autolle.

Hirvi majalle ja nylky sekä roikkumaan odottelemaan seuraavan päivän paloittelua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hirven paloittelu

Metsästäjän koe

2. kausi ensimmäinen nylky