Tekstit

2. kausi, kolmas lauantai

Kuva
27.10. Aamu valkeni (senhän toki, arvoisa lukijani, arvasitkin) kirkkaana pakkaspäivänä. Viiden asteen pakkanen lumisessa maastossa, voiko kauniimpaa näkyä ollakaan ! Good to be back home. Kuulin metsämiehiltä, että kyläkoulu on myytävänä. Kiinnostaisi, onhan se talo missä kolme ensimmäistä elinvuottani asuin. Vaan koulu on keskellä kylää ja jos mökkipaikkaa näiltä seuduilta halajaa, niin olisihan se kiva, jos järvi olisi ihan rannassa. Vaan nytpä siis uusi metsästysviikonloppu. Aamulla tavalliseen tapaan nimenhuuto. Tällä kertaa kodassa, koskapa kukaan ei ollut tullut aamutuimiin lämmittämään metsästysmajaa. Paikallaolijat todettiin ja passipaikat arvottiin. Itselle sattui paikka 1, joka on usein ollut paras metsästyspaikka. Eiku hirvikoirat irti ja porukkaa passiin. Itse olin kukkulan laella, josta oli oikeinkin hyvät näkymät hirvestystä varten Video paikasta Sama paikka kuvana. Seurantaohjelmasta näkyikin kohta koira, jonka edellä kuultiin olevan ...

2. kausi, 2. viikko, toinen sunnuntai

Kuva
21.10. oli hieman lämpimämpi aamu kuin lauantaina. Mutta silti oli hyvä käydä hirven paloittelun jälkeen vähän kodassa lämmittelemässä sa makkaraa paistelemassa ennen metsälle lähtöä. Tämäpä se päivä meni hirvimettällä ihan vaan maisemia katsellessa. Ja mitäpä sitä Karjalan maisemissa ei ihastelisi. Koskapa on mahdollista, että hirvi tulee joskus hollille, niin Metsien Kuningas vähän tähtäili valmiiksi mitä tekisi jos hirvi eteen hönkisi: Vaan kun ei hönkinyt, niin iltapäivällä majalle ja hirvenlihojen jakoon. Sitä saapi tästä metsästyksestä monenlaista iloa, nyt tällä kertaa oli oli ihan vatsan pohjassa tuntuvaa, elikkäs jaettiin hirvestä hyvät lihat paisteja varten. Kyllä tuosta kelpaa kotosalla paistia ja keittoa valmistaa. Vaan metsämiehen pitää kiirehtiä pois metsältä, kun kotimatkaakin kertyy viitisen tuntia. Siispä jo ajoissa sunnuntaina metsästä pois, jotta ennättää vähän unta saada ennenkuin maanantaina Helsinkiin työmaata kohden suunnistus. Viikonlopun...

2.kausi, 2. viikko, lauantai

Kuva
20.10. Lauantai sitten avautuikin melkoisen huuruisena. Eipä sitten muuta kun raappaamaan ikkunat puhtaiksi ja kohti metsästysmajan viileänkosteaa ilmaa. Tänään on siis tiedossa ainakin hirven paloittelua ja varmaan myös metsässä samoilua, koska näin isolla porukalla vasan paloittelu käy kuin tanssi. Ja sitähän myös mettämiehet osataan, itsekin joskus käynyt jopa tanssikursseilla, joten polkka se käypi ! Passipaikat jaettiin taas arpomalla ja Metsien Kuninkaalle osui lavapassi. edelliset olikin ihan maapassipaikkoja. Siinä sitä odoteltiin ja teen juonnin perästä taas odoteltiin. Ja tulihan se ajo. Koira meni kartasta katsoen aika edestä, mutta sakeasta metsästä ei sitä kuitenkaan nähnyt eikä kuulunut. Sen sijaan kohta kuului laukaus, joten arvattiin että hirvi on maassa. Vielä ei näillä metsillä kukaan ole ohi ampunut. Kohtapa sitä radiopuhelimiin kantautui uutinen, että yksvuotinen sonni on metsästetty ja makailee maassa, tulkaapa tänne. Siinä se sonni on tullu...

2. kausi, toinen viikko ja kaato

Kuva
19.10. Nytpä metsästäjät metsään. Hirviä kuului olevan mettät täynnä. 3 koiraa päästettiin matkaan eri puolilla metsästysaluetta. Melko varmasti tänään pamahtaa. Itse olin passissa paikassa, jossa viime vuonna emä tuli hollille, mutta kun sillä oli vasa mukana, niin eihän emää silloin tietenkään voi ampua. Vasaa ei Metsien Kuningas tuolloin nähnyt, mutta viereisen passipaikan kaveri sitä pääsi ampumaan. Haukkua kuuluu. Kuulostaa olevan lähellä, mutta kun katsoo kännykkäohjelmasta missä se koira haukkuu, niin metsän läpi siihen paikkaan on lähes kilometri. Hyvähaukkuinen hauveli siis liikenteessä. Toinen koira haukahtelee lähellä. Ihan erilainen haukku, lienee jäniskoira. Ja kohtapa naapurin ajokoira ilmaantuu näkösälle ja metsästäjästä välittämättä nuuhkii maata ja jatkaa jäniksen jälellä. Jos joku sanoo, että hirvenmettästäjät ampuu kaikkea liikkuvaa, niin tässä osoitus, ettei tuo enää päde - ajokoira sai jatkaa matkaa rusakon perässä. Kohta se tosin kadotti jäljen ja taisi ...

2. kausi, toinen viikko

Kuva
18.10.2018 Sitäpä tultiin metsästysmaille jo keskiviikkona, koskapa olin lähistöllä töissä päivän, niin illalla oli hyvä ajella mummon kämpille. Matkalla näkyi tietä ylittämässä hirvipoikue, jonka merkkasin OmaRiista-palveluun havaintona. Kuulemma jonkin verran hirvikolareita sattuu sen tien varressa, jota nyt tulin. Illalla Metsien kuningas kokeili josko saisi omat kuulokkeet ehjäksi, kun nappi oli korvaan sopimaton ja siksi katkoin piuhat ja koitin saada uutta nappia. Näkökyky vaan alkaa olla jo vanhalla miehellä semmoinen, että oli ostettava matkan varrelta suurennuslasi. Tuostapa ei ollut kuitenkaan sen kummempaa hyötyä, vaan liittämättä pienen pienet johdot ne jäi. No ei miithän, onneksi olin tätiltä saanut jo edellisenä viikonloppuna hyvän kuulokkeen, niin sitä korvassa pitäen radiopuhelimesta kyllä kuuluu - ilman että hirvet huuteluja kuulevat. Torstain passipaikka oli hienolla paikalla erämaajärven rannalla. Toki sinne yksi mökki oli myös pystytetty, joten laituril...

2. kausi ensimmäinen nylky

Kuva
Sunnuntai 14.10. Koskapa oli niin, että viikolle oli luvattu +10 asteen säätä, piti hirvi paloitella samana viikonloppuna kuin oli kaato, jotta lihat ei pääse pilaantumaan. Siispä ei kun Metsien Kuningaskin vaan puukkoa käteen ja nylkemään. Muutaman kerran piti puukkoa teroitella ennenkuin hirvestä oli lihat luista eroteltu. Terävä puukko on tässäkin huomattavasti tehokkaampi kuin tylsä. Tylsää tämä touhu, ei ole, saa toteuttaa metsämiehen vaistojansa. Koko hirvi aina punnitaan. Tämä vasa painoi luineen suurinpiirtein 80 kiloa. Se jaettiin yhdeksään osaan, joten hyvät paistit ja sopat siitä sai, muttei pakkanen kovasti täyttynyt. Iltapäivällä vielä mettään kytikselle, mutta tällä kertaa ei hirvi kaatunut. Yksi emä tuli passipaikoille, muttei sitä ammuttu, kun arveltiin, että sillä on vasa jossain tallessa, vaikkei matkassa ollutkaan. Saipahan koirat juoksennella hirvien perässä. Hyvää harjoitusta.

2. kausi, ensimmäinen jahti

Kuva
Koittipa vihdoin se odotettu 13.10. jolloin hirvenmettästyksen oli määrä alkaa. Majalle kokontumaan ja ilmoittautumaan, sinne siis aamutuimaan. Sovittiin jahdon säännöt ja mitä mettästetään. Nyt aluksi 2 vasaa on tarkoitus kaataa. Ja vasoja näillä Pohjois-Karjalan hirveyksillä kuulemma riittääkin. Ja totta tosiaan, todeksi osoittautui, kun näkemään noita pääsi. Toisten, jo kokeneempien metsämiesten kehotuksesta Metsien Kuningas latasi puhelimeen Tracker-ohjelman, jolla kuuleman mukaan näkee missä koirat kulkee ja jos ne hirveä haukkuu. Ja näkeehän siitä myös muitten metsäläisten olinpaikat ja oman reitinkin. No, eiku sellainen puhelimeen ladataan. Ja sitten päästiinkin jo ensmäiselle passitukselle. Eli passipaikkaa kohden. Itse sain arvalla vedettynä passipaikaksi syjäisen kolkan järven rannalta. Ikupäivänä en siinä maastossa ole samoillut, teillä tuolla kuitenkin kulkenut. Hyppää siis hummaan ja karauta tien päähän, josta kuuleman mukaan on vain 700m metsää pitkin kävellen passip...